Tässä kirjoitukseni, jonka tein lehtikirjoittamisen tunnilla koulussa.
Media-alalla on paljon erilaisia työtehtäviä. On
valokuvaajaa, editoijaa, videokuvaajaa ja kaikkia muita. Moni ihminen ei tule
edes ajatelleeksi kuinka paljon esimerkiksi lehdentai televisio-ohjelman tekoon
menee aikaa ja rahaa, sekä monen ihmisen työpanos.
Itse media-alalla opiskelevana arvostan paljon erilaisia
lehtiä ja televisio-ohjelmia, sekä mainoksia ja muuta mediaa, mutta aina
jokaisella alalla on ongelmansa. Media-alalla se on se, että alalta valmistuneita
opiskelijoita ja muita työntekijöitä on paljon enemmän kuin on työtarjontaa.
Töitä harvoin on tarjolla, mutta silloinkin kun niitä on,
niin ne ovat piilotyöpaikkoja. Eli niistä ei ilmoiteta julkisesti mitään. Pitää
oikeastaan olla itse aktiivinen tai työpaikalle tuttu ihminen, niin silloin saa
mahdollisesti töitä. Muuten työpaikka menee sivu suun.
Olisi hauskaa tietää kuinka paljon media-alalta on
valmistunut ihmisiä ja kuinka moni tekee oikeasti oman alansa töitä, eikä olisi
vaihtanut alaa tämän takia.
Itsellänikin on suuri pelko siitä, että joudunko
työttömäksi heti kun valmistun koulusta, koska minulla ei ole paljoa
työkokemusta, mutta minulla on innostusta ja kiinnostusta, sekä teen vapaa-ajallani
media-alaan liittyviä asioita esim. valokuvaan ja videokuvaan keikoilla, sekä
kirjoitan käsikirjoitusta elokuvaani, jota olen suunnitellut jo pidemmän aikaa.
Elokuvaan pitäisi saada vain avustusta, näyttelijöitä ja hyvän tuotantotiimin,
joten se on vasta alkutekijöissä.
Olen siis ajatellut ihan tosissani aloittavani
freelancerin työt tai perustaisin oman yrityksen tulevaisuudessa, koska
tulevaisuus näyttää olevan niin epävakaalla pohjalla työpaikkojen suhteen.
Toivottavasti
tämä asia korjaantuu jossain vaiheessa esimerkiksi siten, että media-alan
työpaikat eivät olisi piilotyöpaikkoja, vaan niistä ilmoitetaan vaikka heidän
omilla nettisivuillaan. Silloin ei olisi sitä vastakkain asettelua tuttujen ja
tuntemattomien media-alan osaajien palkkaamisen kanssa.